Tapahtuma

Tietotalo kumppanina Public Sector Executives -tapahtumassa Lahdessa 12.-13.11.2019

Tietotalo on mukana Management Eventsin järjestämässä julkisen sektorin päättäjille suunnatussa Public Sector Executives -tapahtumassa Lahden Sibeliustalolla marraskuussa.

Julkishallinnon päättäjät kokoontuvat Lahteen

Tilaisuudessa on edustettuina julkishallinnon päättäjiä laajalti - muun muassa valtiohallintoa, terveydenhuoltoa, kuntia ja kaupunkeja. Lahden kaksipäiväisen tapahtuman aikana pohditaan muun muassa julkishallinnon roolia vastuullisena suunnannäyttäjänä, uusia toimintatapoja muutoksen keskellä, osaajien johtamista osana organisaation strategiaa ja tiedon kokonaisvaltaista hyödyntämistä.

Julkishallintoa haastetaan monesta suunnasta, jos mietitään globaaleja trendejä tai ihan vain yksittäisen ihmisen muuttuvia tarpeita. Siinä missä globaaleista trendeistä väestörakenteen muutos, digitalisaatio ja vastuullisuus haastavat kaikkia toimialoja ja organisaatioita, on samaan aikaan äärimmäisen tärkeää esimerkiksi kunnissa pystyä tarjoamaan asukkailleen entistä laadukkaampi ja saavutettavampi palvelukokemus.

Moderni julkishallinto panostaa lähivuosina vahvasti digitalisaatioon ja muutoksen johtamiseen. Jaettu kehittäminen ja alustatalous esimerkiksi Kansallisen palveluarkkitehtuurin muodossa, on suuntaa, jota jatkossa tullaan näkemään varmasti enemmän. Isoimmissa kunnissa tullaan näkemään myös yhä osallistavampia ja yhteisöllisempiä palveluita.

Tapaa tietotalolaisia ja inspiroidu puheenvuorosta

Julkisen sektorin palveluiden digitalisointi tulee olemaan yksi kiinnostavimmista aiheista Lahdessa. Tietotalo on kokenut ohjelmistokehitystalo ja mukana tapahtumassa keskustelemassa erityisesti digitaalisten palveluiden kehittämiseen liittyvistä haasteista ja tarpeista.

- Lahdessa pääsemme vaihtamaan ajatuksia ja verkostoitumaan julkisen puolen päättäjien kanssa. Olemme jo nyt olleet digikehityksen kumppani usealle kaupungille, kunnalle, matkailuorganisaatiolle ja terveydenhuollon toimijalle, toteaa Tietotalon toimitusjohtaja Mika Pitkämäki.

Puheenvuorossamme tiistaina 12.11.2019:

Palvelumuotoilu ja design-ajattelu osana organisaation muutosjohtamista

Teoriasta käytäntöön: Mitä avaimia palvelumuotoilu ja systeeminen design-ajattelu yhdessä muuttuvien kumppanuusmallien kanssa voivat antaa julkishallinnon palvelukehitykseen käytännössä?

Jarno Malaprade
Palvelumuotoilija, Tietotalo

Mika Pitkämäki
Toimitusjohtaja, Tietotalo

Mika Pitkämäki

Lisää ajankohtaisia